Aktiivinen taideharrastajien yhteisö
Siilinjärven Kuvataideyhdistyksen tarkoituksena on yhdistää kuvallisen taiteen tekijät, harrastajat ja kuluttajat edistämään kuvallisten taiteiden harrastusta Siilinjärvellä. Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys järjestää jäseniltoja, opetusta, esitelmätilaisuuksia, leirejä, matkoja taidenäyttelyihin sekä taidenäyttelyitä jäsenten tekemistä töistä. Vuosittain yhdistys valitsee keskuudestaan Siilinjärven vuoden taiteilijan.
Yhdistyksellä on toimintaa kaikenikäisille. Aikuisjäsenillä on mahdollisuus osallistua mm. kuvataiteen ja keramiikan työpajajoihin , kursseille, leireille ja retkille. Ikäihmisille on tarjolla kuvataiteen päiväryhmiä, Lapsille on tarjolla useita kerhoja ja kursseja sekä Siilinjärvellä että Vuorelassa.
Jäseniä yhdistyksessä on noin 110. Lisäksi lasten kerhotoimintaan osallistuu kuvataidekerhoissa.kursseilla ja leireillä vuosittain noin 200 lasta, joilta ei edellytetä yhdistyksen jäsenyyttä, kuten ei myöskään ikäihmisten kuvataidekerhoihin tai kulttuurikahvilaan osallistuvilta.
Osallistumme Siilinjärvellä erilaisiin tapahtumiin kuten iltatorit, Pikku-Marjan päivät, Kirkonmäki kuhisee, Siilifolk jne. tuottamalla niihin ohjelmaa yhteistyössä kunnan, seurakunnan, yritysten ja yhdistystoimijoiden kanssa. Yhdistyksemme järjestää toimintaa myös Siilinjärven Perheentalon ja Tapaamon tarpeisiin muutamia kertoja vuodessa.
Toiminta rahoitetaan jäsenmaksuilla, osallistujien kurssi- ja kerhomaksuilla, avustuksilla ja yhdistyksen omalla varainhankinnalla. Toiminnassaan yhdistys pyrkii kiinteään yhteistyöhön muiden kulttuurialan järjestöjen kanssa. Siilinjärven Kuvataideyhdistys kuuluu Pohjois-Savon Kuvataideseuraan (PoSaKu), joka on Pohjois-Savon kuvataideseurojen aluejärjestö.
Yhdistyksen hallitus
Hallituksen valitsee jäsenkokous aina syksyisin. Hallituksen jäsenet vuodelle 2024 ovat Hilkka Karvonen, Asta Karppinen, Tiina Tuppurainen, Timo Karppinen, Tiina Loponen, Inni Nenonen ja Elina Simonen. Hallitus kokoontuu vuosittain 10-12 kertaa ja sääntömääräinen jäsenkokous on kaksi kertaa vuodessa.
Yhdistyksen historiaa
Siilinjärven Kuvataideyhdistys on perustettu vuonna 1984. Siilinjärvi sai uuden kirjastorakennuksen vuonna 1984 ja sen tilat tarjosivat hyvät mahdollisuudet myös taideharrastuksille. Niinpä harrastajien keskuudessa virisi vilkas keskustelu Taideyhdistyksen perustamisesta. Silloinen kulttuurisihteeri Ulla Kentta tuki asiaa, samoin kirjastonhoitaja Anna-Liisa Kotilainen.
Yhdistyksen perustamista koskeva keskustelutilaisuus järjestettiin 4.2.1984 kunnantalolla, jolloin läsnä oli 24 taiteen ystävää. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 22.3.1984 ja läsnä oli 21 asiasta kiinnostunutta. Kokouksessa hyväksyttiin yhdistyksen nimi ja säännöt sekä valittiin toimihenkilöt ja hallitus. Puheenjohtajaksi valittiin Liisa Voutilainen, sihteeriksi Otto Siippanen, muiksi jäseniksi Saini Nykänen, Sirkka Turkki, Jenni Linnove ja Tapio Tuhkanen. Kokouksessa painotettiin, että juuri perustetun yhdistyksen toiminta riippuu jokaisen jäsenen aktiivisuudesta ja kiinnostuksesta. Yhdistys toimii jäsenten toivomuksia toteuttaen ja vain näin toimimalla pystymme luomaan elävän ja meille paljon antavan yhdistyksen. Nyt yhdistys on jo iältään yli kolmekymmentä vuotta ja aktiivisia harrastajia on riittänyt.
Syksyllä 1984 aloittivat toimintansa lasten kuvataidekerhot. Vuorelassa ohjasi Sirkka Turkki yhtä ryhmää ja kirkonkylässä Aino Kemppainen kahta ryhmää. Kulttuurilautakunta tuki toimintaamme merkittävällä tavalla ja vuosittain kerhojen lisääntyessä emme jääneet myöskään ilman avustusta.
Vuonna 1985 hallitukseen tuli Otto Siippasen tilalle Ritva Repo. Repo toimi yhdistyksen kantavana voimana useita vuosia ja Pyylammen kerhohuone oli ”aktiivisten taiteen harrastajien tyyssija”. Yhdistyksen 1. vuosinäyttely oli 11.3.1985 Artsissa ja valintaa jouduttiin tekemään töiden näytteille asettamisessa. Syksyllä 1985 lasten kuvataidekerhotoiminta laajeni. Ohjaajaksi saatiin taiteilija Ulla Laitinen ja ryhmiä kirjonkylälle tuli kolme. Artsissa avatiin 2.9.1985 viiden sunnelaisen taiteilijan ystävyyskuntanäyttely, joka oli vastavierailu Tapio Tuhkasen Sunnen näyttelylle. Yhdistyksen toiminta alkoi siis vilkkaana ja monipuolisesti.
Ritva Revon jälkeen yhdistyksen puheenjohtajina ovat toimineet Päivi Huttunen ja Merja Miettinen, Hilkka Karvonen ja Eeva-Liisa Kieloaho. Vuoden 2024 alusta puheenjohtajana aloitti uudelleen Hilkka Karvonen vuoden tauon jälkeen.